
Anna on työssään ajanut niin työntekijän kuin ammattiin kouluttautuvan asiaa. Hän tuntee niin kasvatuksen kuin koko julkisen sektorin kehitystarpeet. Ministeriössä työskennellessään hänelle kertyi vankkaa osaamista, jota käyttää yhteiseksi hyödyksi Turun tulevaisuuden rakentamisessa.
Vaikuttaminen vaatii osaamista, sinnikkyyttä, halua parantaa maailmaa ympärillään sekä kykyä toimia yhdessä ja kuulla ihmisiä. Nämä kaikki piirteet yhdistyvät Annassa ja näitä vahvuuksia hän on myös menestyksekkäästi käyttänyt esim. työskennellessään aiemmin opetusministerin erityisavustajana sekä nyt toimiessaan puoluesihteerinä.
Valitse kokenut, osaava ja ahkera Anna Mäkipää Turun kaupunginvaltuustoon! Jotta Turusta tulisi hyvä kaikille, ei harvoille.
– Hanna Rokkanen, yhteisöpedagogiopiskelija ja cnc-koneistaja, Hämeenlinna
Vasemmistoliiton puoluesihteeri on osoittanut sekä sinnikyytensä että luovuutensa, ja on ollut mukana toteuttamassa useita onnistuneita kampanjoita. Maailma ei muutu paremmaksi itsestään, vaan siihen tarvitaan ihmisiä, jotka osaavat saada muutosta aikaiseksi.
– Li Andersson, europarlamentaarikko, Turku
Ahkera Anna!
Annalla on hyvä yleissivistys, hän perehtyy asioihin huolella ja osaa ilmaista itseään selkeästi. Nämä ovat politiikan teon peruspilareita ja Anna suoriutuu niistä erinomaisesti.
Anna ymmärtää numeroita. Tämä on erityislahja, jota harvalla poliitikolla on. Yhteisistä verovaroista päätettäessä on nähtävä taloudellinen kokonaisuus. Kaikille on riitettävä hyvinvointia!
-Pirjo Rinne, sosiaalineuvos, Turku
-Risto Rinne, professori emeritus, Turku
Näin työperäisen maahanmuuttajan silmin on entistä tärkeämpää, että kuntien valtuustoihin valitaan ihmisiä, jotka ymmärtävät maahanmuuttoa ja vapaata liikkuvuutta.
Brexitin aallon iskiessä on UK:ssa paljon kaltaisiani EU:n kansalaisia, jotka eivät yksinkertaisesti tiedä miten meille käy. Äänestäminen kuntavaaleissa on itselleni tärkeämpää kuin koskaan. Kun Eurooppa on hukassa kansallismielisessä aallossa, haluan tukea ehdokasta, joka ymmärtää maahanmuuttoa, tasa-arvoisuutta ja sanoo ei vihapuheelle.
Siksi Anna.
– Eeva Louhela, sairaanhoitaja, Lontoo, Iso-Britannia
Anna on iloa ja naurua pulppuava pakkaus, joka on sopivan idealistinen, mutta samalla analyyttinen ja looginen henkilö löytämään ratkaisuja. Annaa on helppo lähestyä, ja hänen kanssaan on helppo puhua arkisista asioista – eli juuri niistä, mistä kuntapolitiikassa päätetään.
Ihailen Annan viisautta ja nokkelaa älyä. Vaikka hän on erityisen perehtynyt nuoriin ja koulutukseen liittyviin kysymyksiin, on hänellä laaja-alaista tietoa ja taitoa kuntapolitiikasta. Toivottavasti pääsemme yhdessä vaikuttamaan rakkaan kotikaupunkimme Turun asioista
– Mirka Muukkonen, vasemmistoliiton pormestariehdokas, Turku
Olen Koffin pääluottamusmiehenä tehnyt joitakin kertoja yhteistyötä Annan kanssa. Annan ahkeruus, osaaminen ja ihmisyyteen sitoutuminen ovat tehneet minuun vaikutuksen.
Siksi Anna.
– Jukka Nissinen
Mä oon tuntenut Annan nuoresta asti. Vierestä olen seurannut hänen sammumatonta opiskeluvimmaansa sekä hänen omistautumistaan tärkeäksi kokemilleen asioille. Olemme molemmat kotoisin tavallisesta perheestä pieneltä paikkakunnalta luonnon läheltä, ja koen että tämä tausta on tuonut tiettyä rauhallisuutta ja kuuluisaa ”maalaisjärkeä” Annan toimintaan myös isommissa ympyröissä.
Anna on todella suurisydäminen ihminen, joka suostuu kuuntelemaan ja näkemään muidenkin näkökulmia, vaikka ne poikkeaisivat hänen omistaan, myymättä silti omia periaatteitaan. Vuosien mittaan Anna on oppinut tekemään politiikkaa käytännön tasolla, eivätkä ajatukset jää vain höpötyksen tasolle. Vaikka minä en kuulu samaan vaalipiiriin, niin minulle on välittynyt kuva, että Anna tahtoo todellakin kehittää kuntalaistensa hyvää ja onnellista arkea.
Ystävänä Anna on mulle yksi tärkeimmistä. Kysyn häneltä mielipidettä moniin omaan elämääni liittyviin kysymyksiin, olipa kyse sitten musiikkivideon vaatetuksesta tai maailman tapahtumista. Voisin sanoa tuntevani Annan hyvin ja koen että hänellä on homma hallussa, ja mikäli kysymyksiä tulee, hänellä on voimavaranaan valtava ystäväpiiri. Mainoslauseena sanoisin että Annaa kannattaa äänestää, jos pitää onnellista ja hyvinvoivaa elämää tärkeänä itselleen ja yhteisölleen.
–Olli Mäkelä, Sastamala
Olen tuntenut Annan nyt muutaman vuoden. Sen perusteella voin sanoa, että Anna tekee oikeanlaista feminististä politiikkaa, tähtää aina tasa-arvoon ja on luotettava tyyppi.
– Ako Kaki, levyseppähitsaaja, Turku

Anna on aikaansaava, asiantunteva ja ahkera. Turku tarvitsee hänen kaltaisiaan päättäjiä. Siksi suosittelen äänestämään Anna Mäkipäätä!
– Mike Pohjola, kirjailija, Helsinki
Tutustuin Annaan ennen vuoden 2017 kuntavaaleja. Silloin kiinnitin heti huomiota hänen positiivisuuteensa, sosiaalisuuteensa ja ystävällisyyteensä. Anna tulee monien kanssa toimeen, mikä on erittäin hyvä piirre myös politiikassa, koska yhteistyöllä asioita muutetaan. Ajan saatossa huomasin ja arvostan Annan jämäkkyyttä, tarkkuutta ja asioihin paneutumista. Annan kanssa on ollut hyvä tehdä vasemmistolaisfeminististä sosiaali- ja ympäristöpolitiikkaa Turussa, ja toivon, että hän pääsee jatkokaudelle. Annaa äänestäessä ei voi mennä vikaan!
-Merja Lundén, Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu 2017-2021, Turku
Anna on päämäärätietoinen ja erinomainen yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän on mukava ja helposti lähestyttävä ihminen ja arvot kohdillaan. Arvostan erityisesti hänen osaamistaan koulutuspoliittisissa asioissa. Toivon erityisesti, että kaupunginvaltuutettuna hän vaikuttaa päiväkotien ja koulujen resursseihin niin, että sekä lasten että opettajien hyvinvointi on kohdillaan ja kaikki lapset ikään katsomatta saavat riittävät tiedot ja taidot hyvään elämään.
– Irmeli Puntari, Helsinki

Anna on yksi tarmokkaimmista ja aikaansaavimmista ihmisistä, joita tunnen. Hän toimii suurella sydämellä ja muut huomioon ottaen – oli kyse politiikasta tai ystävyydestä. Pitkän ystävyytemme aikana olen aina voinut olla varma, että Anna hoitaa sen minkä lupaa. Erityisesti arvostan Annan sitoutumista sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseen.
– Reeta Kujanpää, Annan ystävä, Turku

Annan rohkea asenne ja periksiantamaton työ HLBTIQ-kysymyksissä niin nuoriso- kuin sotelautakunnassakin on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. Annalla on keinot ja tahto edistää yhdenvertaisempaa ja syrjimätöntä yhteiskuntaa sekä sydän paikallaan.
– Milja Henttonen, viestintäasiantuntija, Helsinki
Anna on yksi niistä ihmisistä, jotka saavat asioita aikaan. Hänen ahkeruutensa ja sitoutumisensa näkyvät kaikessa, mihin hän ryhtyy. Laaja kokemus kunnallispolitiikasta ja puoluepoliittisista tehtävistä tekee hänestä erittäin osaavan ja luotettavan vaikuttajan. Anna ei ainoastaan pidä huolta omasta kaupungista, vaan ymmärtää myös alueellisen yhteistyön merkityksen – hän hoitaa hommansa myös yli kuntarajojen.
Turkulaisena Anna tuntee alueensa ja sen ihmiset. Hän kuuntelee ja toimii, jotta jokaisen ääni kuuluisi. Siksi uskon, että Anna on oikea henkilö edustamaan meitä kaikkia.
Anna ääni Annalle – anna äänesi kuulua Annan kautta!
– Timo Katajainen, alue- ja järjestöasiantuntija, SAK, Lieto

Olen tehnyt Annan kanssa yhteistyötä ammattiliittokentällä. Kaupunginvaltuustoihin tarvitaan valtuutettuja, joilla on vankka työelämän tuntemus ja jotka hallitsevat myös politiikanteon. Lisäksi valtuutetun täytyy olla aikaasaava ja omata laajat verkostot. Anna Mäkipää on juuri tällainen ehdokas. Vahva suositus!!
– Rauno Lehtinen, Teollisuusliiton hallituksen jäsen, Pirkkalan valtuuston 2 vpj.
Tutustuin Annaan jo yliopistomaailman pyörteissä. Anna oli jo silloin reipas ja ennakkoluuloton toimija ja mukana Turun yliopiston ylioppilaskunnan luottamustoimissa. Sittemmin olen saanut seurata Annan poliittista uraa ja ilolla nähnyt hänen nostavan keskusteluun yhteiskunnallisia aiheita etenkin vähäosaisempien puolesta. Juuri ruohonjuuritason haasteet voivat olla niitä suurimpia toimivan arjen esteitä. On ollut hienoa huomata Annan nostavan asioita esiin juuri aloitteiden merkeissä tehden aidosti töitä asioiden eteen.
Meitä yhdistää Annan kanssa osittain koulutustausta ja sen lisäksi rakkaus luontoon ja liikkumiseen luonnossa. Olemme kiinnostuneita luonnon hyvinvoinnista tehden arkipäivän valintoja tämän asian eteen. Tämä näkyy myös Annan politiikassa. Yhteinen harrastuksemme on merimelonta, josta kiinnostuminen muutama vuosi sitten yhdessä on täysin Annan ansiota. Meloessamme yhdessä autioille luodoille tai istuessamme nuotion loimussa keskustelu sivuaa sujuvasti aiheita läheltä ja kaukaa. Anna on kiinnostunut ammattini haasteista ja työnsä puolesta vie viestiä koulumaailman tilasta ja haasteista myös päättäville tahoille. Anna kuuntelee, perustelee ja kertoo taustoja päätöksille aina Arkadianmäeltä asti.
Anna on sanansa mittainen toimija ja minun on helppo luottaa hänen tuovan aiheita eri näkökulmista keskusteluun kunnanvaltuustossa ja laajemminkin. Annan näkökulmat ovat tuoreita, kekseliäitä ja toiminnan tarkoitus on tehdä ihmisten arjesta hyvää unohtamatta hyvinvoivaa maapalloa. Hyvässä arjessa piilee hyvän elämän resepti ja luottamus tulevaisuuteen.
– Kaisa Vartio, erityisluokanopettaja, Turku
Anna on sinnikäs ja perehtyvä päätöksentekijä, joka on aina valmis heittäytymään haasteisiin. Yhdessä on väännetty monissa haastavissa paikoissa varsinkin liikenneasioiden parissa. Monina päivien, iltojen ja alkuöiden hetkinä on haettu ratkaisuja ja jaksettu vääntää loppuun asti. Anna on hyvä valinta niin arjen kuntapolitiikassa kuin maalla, merellä ja ilmassakin tapahtuvissa ratkaisuissa- vahva suositus osaavalle tekijälle ♡
– Merja Kyllönen, Euroopan parlamentin jäsen
Annan kanssa oli miellyttävää työskennellä SAK:ssa. Anna tuntee työelämäasiat, on nopea oppimaan ja hyvin verkostoitunut, kuten kunnon kaupunginvaltuutetun pitääkin. Lämmin suositukseni.
– Matti Huutola, varapuheenjohtaja (eläkk.), SAK
