Kaikilla nuorilla tulisi olla yhtäläiset mahdollisuudet
EU järjestää puolen vuoden välein eri aihealueista kyselyjä nuorille, jotta nämä voivat kertoa päättäjille toiveistaan, tarpeistaan ja ideoistaan. Vastasin tänään Euroopan unionin organisoimaan Nuoret ja maahanmuutto –kyselyyn. Kyselyn tulokset esitellään päättäjille syyskuussa Kyproksella pidettävässä nuorisokonferenssissa. Jatka artikkeliin ”Kaikilla nuorilla tulisi olla yhtäläiset mahdollisuudet”


On taas tullut aika vaihtaa LUOVAn puheenjohtajaa kaksivuotiskauden lopuksi. Tänä aikana on yliopistomaailmassa tapahtunut paljon. Uusi yliopistolaki on tullut voimaan ja työurien pidentämiskeskustelu on tullut muokkaamaan koulutuspolitiikkaa vahvasti. Tulevaisuudessa onkin tärkeää, että LAL:n opiskelijatoiminta pystyy ottamaan huomioon työelämävalmiuksien kehittämisen ja kehittymisen, jotta pysyisimme opiskelijoille relevantteina ja tarpeellisina toimijoina.