Puheeni vappuna 2018

Puheeni vappuna SAK:n Jokioisten paikallisjärjestön vappujuhlassa

Hyvät kuulijat, hyvät ystävät

 

Tänään, toukokuun ensimmäisenä päivänä, tuntuu erityisen tärkeältä puhua työstä ja työelämästä. Suomessa tapahtuu nyt paljon: maan hallitus toimii monella saralla. Työelämä muuttuu jatkuvasti ja työn tekemisen ehtoja tarkastellaan, sote- ja maakuntauudistus on tekeillä, ja eduskuntavaalit odottavat aivan nurkan takana.


Jatka artikkeliin ”Puheeni vappuna 2018”

Aloite Turun sosiaali- ja perhepalveluiden organisaatiomuutoksesta

Turun sosiaali- ja terveyslautakunnassa 25.4.2018 jättämäni aloite Organisaatiomuutoksessa huomioidaan – Pernon ja Varissuon sosiaaliasemien toiminnan turvaaminen siten, että aukioloaikoja ei supisteta ja palvelut pysyvät alueilla. Aukioloaikojen muutokset tuodaan lautakunnan päätettäväksi erikseen. – Talousarviovalmistelussa huomioidaan henkilöresurssin riittävyys palvelun laadun parantamiseksi. Aikuissosiaalityön henkilöstöresurssit ovat riittämättömät ja ne tulee arvioida uudelleen. – Linnankatu 23 suunnitellaan siirrettäväksi 70 työntekijää lisää. Tilat ovat ahtaat ja kymmenet tiloissa työskentelevät työntekijät oireilevat … Jatka artikkeliin Aloite Turun sosiaali- ja perhepalveluiden organisaatiomuutoksesta

Vasemmistoliitto: Demokratiavaje Turun sosiaali- ja terveyslautakunnassa

Turun kaupungin perhe- ja sosiaalipalveluiden organisaatiomuutosta on valmisteltu syksystä 2017 asti. Muutoksen tarkoituksena on mm. lisätä sosiaalityön asiakaslähtöisyyttä ja valmistautua sote-uudistukseen.

– Muutoksen seurauksena aikuissosiaalityön puolelle on tulossa todella suuret asiakasmäärät. Riittävät henkilöstöresurssit täytyy tässä tilanteessa varmistaa, vasemmistoliiton lautakuntaryhmä muistuttaa. Jatka artikkeliin ”Vasemmistoliitto: Demokratiavaje Turun sosiaali- ja terveyslautakunnassa”

Maanantaina valitaan turkulaisille uusi kaupunginjohtaja

Mitä turkulaiset ja Turku tällä hetkellä tarvitsevat?

Tarvitsemme hyviä koulutusmahdollisuuksia: on tärkeää, että täällä on kunnolliset päiväkodit ja riittävästi kouluja. Oleellinen osa koulutuskaupunki Turkua on myös se, että täällä on toimivat mahdollisuudet opiskella amiksessa ja lukiossa sekä eteenpäin ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Jatka artikkeliin ”Maanantaina valitaan turkulaisille uusi kaupunginjohtaja”

Valtuustoaloite: melojille lisää rantautumispaikkoja

Jättämäni aloite kapunginvaltuuston 25.9. kokouksessa

Esitän, että kaupunki kartoittaa melojille sopivat rantautumispaikat ja tekee niistä koosteen luonnossaliikkujien käyttöön. Lisäksi esitän, että Turku kunnostaa melontaharrastukseen sopivia rantautumispaikkoja kauniin vesistömme rannoille sopiviin kohtiin. Näin Turku voi tarjota entistä paremmat retkeily- ja ulkoilumahdollisuudet kaupunkilaisille ja muille upeasta luonnostamme nauttiville. Jatka artikkeliin ”Valtuustoaloite: melojille lisää rantautumispaikkoja”

Budjettilautakunta: Sosiaalinen luototus etenee

Vasemmiston tavoitteet sote-lautakunnan 20.9. talousarviokäsittelyssä

  • Vanhusten hoitoon ja kuntouttavaan hoitoon (1 milj. eur)
  • Mielenterveys- ja päihdehoidon perustason resurssien lisäämistä, matalan kynnyksen palveluihin sekä kuntouttaviin psykososiaalisiin palveluihin kotiin ja asumisyksiköihin
  • Terveyskeskusmaksujen poistaminen
  • Sosiaalisen luototuksen käyttöönotto

Jatka artikkeliin ”Budjettilautakunta: Sosiaalinen luototus etenee”

Sateenkaarikoulutusta sote-palveluihin

Jätin sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa 29.11.2016  aloitteen henkilöstökoulutuksen tarpeen selvittämisestä liittyen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kohtaamiseen hyvinvointitoimialan palveluissa.

Aloitteessani esitin, että hyvinvointitoimialalla tulisi selvittää kyselyllä työntekijöiden koulutustarve liittyen sateenkaari-ihmisten kohtaamiseen.

Sain 16.5.2017 vastauksen aloitteeseeni, ja se näyttää aiheuttaneen konkreettisia toimia, jes! Jatka artikkeliin ”Sateenkaarikoulutusta sote-palveluihin”

Puheeni Turussa vappuna

Hyvät toverit, turkulaiset

Totesin vuosi sitten, että sivistysporvari on kuollut sukupuuttoon. Sama pitää edelleen paikkansa. Myös ammatillinen koulutus on saanut osansa Sipilän hallituksen niin sanotusta uudistamisvimmasta. Ammatillisella koulutuksella on tärkeä rooli hyvinvointivaltiossamme. Se tuottaa ammattilaisia eri aloille ja varmistaa omalta osaltaan sen, että niin meille suomalaisille kuin vientiinkin tarkoitetut palvelut ja tuotteet ovat laadukkaita ja käyttäjälleen hyödyllisiä. Vaikka ammatillinen koulutus tarvitsee päivitystä, sisältyy reformiin kuitenkin monia ongelmia. Jatka artikkeliin ”Puheeni Turussa vappuna”

Miksi turkulaisen kannattaa äänestää?

Näissä vaaleissa valitaan ihmiset päättämään Turun asioista seuraavina 4 vuonna. Päätökset koskevat mm. sitä, kuinka paljon opettajia ja muuta ammattihenkilökuntaa päiväkodeissa, kouluissa, amiksissa ja lukioissa on. Päättäjillä on myös mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaiset edellytykset ammattikorkeakouluilla ja yliopistoilla on Turussa toimia. Vaaleissa määritellään myös se, millaiset ihmiset päättävät sosiaali- ja terveyspalveluistamme; onko terveyskeskuksiin ja hammaslääkäriin pitkä vai lyhyt jono, kuinka lähellä lääkäriin pääsee, kuinka paljon meillä on ammattilaisia vanhusten kotihoidossa, millaista tukea päihdeongelmainen saa tai millaiset mahdollisuudet lähisuhdeväkivallan uhrilla on päästä turvataloon tilanteen niin vaatiessa. Jatka artikkeliin ”Miksi turkulaisen kannattaa äänestää?”